torstai 31. joulukuuta 2015

Macaron-leivokset

Ensikosketukseni macaron-leivoksiin koin viettäessäni reilun kuukauden työharjoittelussa Pariisissa eräällä suomalaisella vaatesuunnittelijalla. Tästä on aikaa jo monta vuotta. Leivos olikin jossakin vaiheessa suuri hitti muotipiireissä.


Erityisesti tässä leivoksessa viehättää sen pikkutarkka valmistus ja vaivannäkö. Toki maku on myös tärkeä osa leivosta. Tämä on juuri sopiva, pieni makupala makeannälkään. Eivätkä pariisittaret näitä läjäpäin syökään.

Olen tehnyt leivoksia aina samalla ohjeella. Näiden tekeminen on helppoa, kunhan vain noudattaa ohjeita prikulleen. Kokeilin eilen soveltaa ja lisäsin massaan kaakaota, jotta saan suklaisen värin. Se meni aivan reisille. Suosittelen siis pidättäytymään tiukasti reseptissä ja sitten soveltamaan täytteen kanssa.


Näitä herkkuja me viemme anoppilaan edellisen postauksen juomisten kera. Sopivat täydellisesti pieneen juhlahetkeen. 

Macaron rseptiin pääset tästä.

Oikein ihanaa Uutta Vuotta 2016 kaikille lukijoilleni! 

tiistai 29. joulukuuta 2015

Glitterillä tuunatut pullot

En erityisemmin ole hileiden ystävä, mutta mm. jouluun ja uuteenvuoteen ne kyllä sopivat. Olemme menossa vuodenvaihteeksi anoppilaan ja jotainhan on aina kiva viedä. Löysin tämän idean Pinterestistä kauan aikaa sitten ja muistin sen onnekseni vielä. 




Tuunaukseen tarvitset

- pullon (itse käytin lasipulloja toinen samppanjaa, toinen ikean kuplamehua)
- Erikeepperiä
- Hilettä
- suti
- vettä

Maalataan pulloa halutulta matkalta erikeepperillä. Kannattaa ottaa levittämiseen hieman vettä avuksi. Ripotellaan glitterit pulloon. Löysin Tigerista hileitä, missä on vieläpä hauska tähtikorkki, helpottamassa huomattavasti glitterin ripoittelua. 



Glitteri ei täysin varisematta pullossa pysy, mutta eihän se juhlissa haittaa, vaikka tulisi vähän ylimääräistä säihkettä. ;) Tämähän voisi olla hauska myös lastenjuhlissa, joissa on vaikkapa prinsessa tai frozen - teema. Mitäs tykkäätte? 

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Bataattilaatikko

Minusta on hauskaa kokeilla joulupöytään perinteisten ruokien lisäksi jotakin uutta. Tänä vuonna sitä uutta tarjoilee bataattilaatikko. Löysin reseptin maku.fi sivuilta. Sieltä useaa ohjetta kokeilleena, pakko suositella, reseptit on selkeitä, helppoja ja todella maukkaita

Kiirettä siis mahtuu vielä aatonaattoon, vaikka lahjat onkin jo hankittu (paketointikin vielä uupuu, kääk). Juuri parhaillaan täällä on toiset satsit peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa tuloillaan. Haalin tämän laatikoiden teon joka vuosi itselleni. Tänä vuonna siihen toki pientä lisähaastetta tarjoilee tämä jalassa roikkuva 11 kuukautinen, mutta yllättävän kivuttomasti vielä on sujunut. 


Sitten aiheeseen. Tämä bataattilaatikko on kuten muutkin laatikot, kohtuullisen aikaavievä, muttei mitenkään vaikea tehdä. Maistoin laatikkoa ennen uuniin laittoa ja se oli niin hyvää, että teki mieli syödä se jo raakana. Uskonkin, että tätä laatikkoa tehdään ensi vuonna vähän reilumpi satsi. 

Reseptiin pääset tästä.

Tämän laatikkopostauksen myötä toivotan oikein ihanaa, tunnelmallista ja kiireetöntä joulunaikaa jokaiselle! Viivi testaa hiljenee, mutta vain hetkeksi. Pysykäähän kuulolla! 

Ps. Viivi testaa löytyy myös Facebookista ja Instagramista. Kiitos jokaiselle seuraajalle. On ollut ihanaa saada viestejä ja kuvia, kuinka olette onnistuneet ja tykänneet jutuista. Kiitos!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Tee-se-itse partavaha

Täältä nurkistani löytyy mies, jolle parta on vähintäänkin yhtä pyhä kuin hindulle lehmä. Tässä parin vuoden sisään meille on ilmestynyt enenevissä määrin kylpyhuoneen kaappiin partaöljyjä, vahoja, shampoota, kampoja ym. parranhoitotuotteita. Mielestäni on ihanaa, jopa vähän sympaattista, kuinka hyvin mies partaansa hoitaa. 



Välillä kun tuotteita on tilattu netistä, on tullut myös huteja, etenkin tuoksun suhteen. Saimme ajatuksen testata partavahan tekemistä itse. Tykkäämme molemmat ajatuksesta, että mahdollisimman pitkälle tehdään itse tuotteita ja juurikin siitä, että itse kun tekee tietää tasan, mitä käyttää. 


Nämä ainekset eivät ole mitään ihan ilmaisia, mutta toisaalta, ohjeesta myös tulee aika monta purkkia. Ja mikä parasta, aineiden joukossa on myös tuotteita, kuten sheavoi, jota rohmuan omalle ihollenikin. Lisäksi reseptiin käytetään kahta öljyä, jotka sopivat myös loistavasti hierontaan. Nämä putelit siis tuskin jäävät kaappeihin pyörimään. ;)


Partavaha

4 rkl mehiläisvahaa (kosmetiikka)
4 rkl sheavoita
2 rkl kookosvoita (kosmetiikka)
2 rkl jojobaöljyä
4 tl sweet almond öljyä
Tuoksuöljyä

Sulatetaan kulhossa vesihauteessa kaikki ainekset tuoksuöljyä lukuunottamatta. Kun mehiläisvahakin on sulanut, lisätään tuoksuöljy (me käytimme tervan tuoksua). Tässä vaiheessa kannattaa siirtää seos kannuun, josta se on helppo kaataa purkkeihin. Seos jähmettyy suhteellisen nopeasti.



Halusin saada käyttökokemuksia vahasta ennen kuin jaan reseptiä blogissa. 

Mieheni kommentit tuotteesta:

- Parran hoitoa ajatellen positiivinen yllätys. 
- Parta on vahan jäljiltä helposti harjattava, ei takkuunnu. 
- Parta pysyy kuohkeana koko päivän. 
- Vie todella hyvin kutinaa.
- Verrattuna aiempiin käyttämiini tuotteisiin, tämä on hoitavampi ja parta pysyy miellyttävän tuntuisena koko päivän.
- Tuote on helppo ja miellyttävä levittää.
- Eniten yllätti se, että tämä itse tehty päihittää mennen tullen kaikki ne vahat ja öljyt, joita on ennen käyttänyt.


Tämä tuote on enemmän "balm", kuin "wax", eli tämä hellii partaa ja ihoa, ei niinkään auta pitämään tiettyä muotoa. Meillä tämä vaha on nykyään jokapäiväisessä käytössä, eikä ihan heti olla kuulemma vaihtamassa. 

Nyt siis hihoja käärimään ja vahan tekoon! Vahan tekemisen haastavin kohta oli lähteä kauppaan hakemaan aineksia! 

perjantai 18. joulukuuta 2015

Karkkikelkat

Idea karkkikelkoista on kävellyt vastaan jo kauan aikaa sitten Pinterestissä ja nyt sen uudelleen muistaneena päätin kokeilla tehdä "suomiversiot" mieheni puolen lapsille. Muistan, että lapsena kortit sai vähän vähemmän huomiota, kuin itse lahja. En tiedä miten mahtaa tällaisten karkkikelkkakorttien käydä. 


Tässä ideana on nuo kaksi piparminttutikkua, jotka toimivat kelkan jalkoina. Siihen päälle voikin sitten latoa melkein mitä vain. Halusin laittaa sokeristen herkkujen lisäksi myös purkkaa, koska sitä ei sovi unohtaa joulunakaan! ;) Teippasin jalat purkkapakettiin kiinni läpinäkyvällä teipillä ja purkan päälle teippasin kaksipuoleisella teipillä Twix- ja Kinder Maxi-patukat. Sidoin vielä narulla yhteen. Vaikuttaa ainakin ihan tukevalta. Tässä siis oiva idea pieneksi muistamiseksi, tai korttia paikkaamaan. 



Mitä luulette, maistuukohan nämä?

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Piparkakkutalo tiilimuurauksella

En ole moneen vuoteen tehnyt piparkakkutaloa. Tänä vuonna kuitenkin kärpänen puri, kun katselin kateellisena Facebookin Sydämeeni joulun teen -ryhmästä toinen toistaan upeampia kartanoita kauniine koristuksineen. Tiesin, ettei pursotustaidot ole kummoiset, eikä ole kyllä sopivan kokoista tyllaakaan, joten yksityiskohtaiset koukerot tulisi jäämään vähemmälle.


Kaupasta tuli ostettua useampaakin sorttia karkkeja, kun mielessä ei vielä siinä kohtaa ollut, että minkälaiseen lopputulokseen päädytään. Taikinan hankin valmiina, sillä vaikka se ei makuhermoja varsinaisesti helli, on se juuri sopivan jämäkkä rakennusmateriaali taloon.


Tällä taidonnäytteellä varmasti pääsisi jo opiskelemaan arkkitehtuuria. Öh, öh.. Talosta unohtui vain ovi ja savupiippu. Mitä pienistä! Eikös muuten ole aika hauskoja nuo pienet halot, jotka on tehty sukulakuista. Tuon idean kähvelsin mieheni siskolta. Hänen talossaan on vieläpä pölkky ja kirves, nekin lakusta! 


Talon seinät ja katto on päällystetty kettukarkeilla. Ja niitä on halkaistu aika pieniksi. Katossa on puolikkaita. Kuuset on päällystetty vihreillä kuulilla, joulupalloina on hopeakuulia ja "tähti" on missäx pussista. Seuraavaksi haluan testata tehdä talon pelkästään karkeista!


Kaikki talon "muuraukset" katon kiinnitystä myöten, on tehty pikeerilä, eli kananmunan valkuaisella ja tomusokerilla. Tästä tuli ehkä vähän persoonallisempi talo. Ja sehän näissä parasta onkin, kun pääsee keksimään ja kokeilemaan jotakin erilaista. Eikä se niin vakavaa ole, sehän on vain piparitalo! 

Joko teillä on tehty talo valmiiksi? :)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukorttien askartelu

Tämä tulee vähän myöhässä olettaen, että aika moni varmaan eilen lähetti joulukortit. No, jos on muitakin mattimyöhäisiä, joilla on pieniä lapsia, niin tässä Pinterestistä löytämäni helppo idea Petteri punakuonoa muistuttavaan korttiin.


Porokorttiin siis tarvitaan:
-korttipohjia
-sormivärit
-askartelusilmiä
-punaisia kulkusia
-musta tussi
-liimaa (Erikeepperiä)
-Dymo 

Painetaan sormivärillä lapsen jalkaa (aikuisen jalka ei ehkä olis niin söpö juttu) korttipohjille. Tässä helpottaa suuresti, jos tämän tekee niin, että aikuisia on kaksi. Annetaan kuivua ja piirretään mustalla tussilla poroille sarvet. Tämän jälkeen liimataan nenä ja silmät paikoilleen. Kirjoitetaan Dymolla jouluntoivotukset. Ja se on siinä! Ho, ho, ho!


Näistä tuli hauskan uniikkeja näillä liikkuvilla silmillään ja helisevällä nenällään. Toivottavasti sukulaiset ja ystävät ei säikähdä! Haha!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Helppo ja hyvä huulirasva

Hui, miten aika rientääkään. Hetki sitten oltiin vielä hyvissä ajoin liikenteessä ja nyt jouluun on enää, mitä, 10 päivää! Kääk! No, ei sitä ole ennenkään näillä asioilla stressattu, joten miksi nytkään.

Tällä kertaa mieheni sisko tuli meille kylään ja hänen kanssaan päädyimme testaamaan huulirasvan tekoa. Googlettelin ohjeita ja päädyin tekemään oman versioni hieman reseptejä yhdistelemällä. Kaapissa kun sattui olemaan kaikkia aineitakin valmiina.


Huulirasva

1 rkl mehiläisvahaa (kosmetiikka)
3 rkl öljyä (käytimme puolet oliiviöljyä, puolet kookosöljyä)
Tuoksuöljyä
Huulipunaa

Sulatetaan mehiläisvaha ja öljyt vesihauteessa. Tässä vaiheessa halutessaan voi lisätä myös huulipunaa pienen nokareen väriä tuomaan. Kun mehiläisvaha on täysin sulanut lisätään lopuksi vielä tuoksuöljyä, me käytimme piparminttuaromia, joka on ihan elintarvikehyllystä napattu. Kaadetaan seos kannuun (jolloin helpompi kaataa), josta se siirretään pikkuruisiin purkkeihin. Lopputulosta ei joudu odottelemaan kauaa, tämä jähmettyy nopeasti. 


Testasimme rasvaa vielä samana päivänä ja sillä tuli kyllä ihanan pehmeät huulet. Puhumattakaan, kuinka mahtavaa on käyttää tuotetta, josta tietää tasan, mitä siihen on käytetty. 

Testiraadin huomio! Kookos tuoksuna puskee piparmintun läpi. Mikäli et tykkää kookoksen tuoksusta, suosittelen korvaamaan tuon 3 rkl öljyä kohdan esimerkiksi kookosrasvalla (se kova neliskanttinen munkkirasva), pelkästään oliiviöljyllä/rypsiöljyllä, tai kookosvoilla, joka on oikein tarkoitettu kosmetiikkaan (mutta ei mielestäni ole niin voimakastuoksuinen).


Näistä tuli hauskoja pieniä joululahjoja nuoren neidin ystäville annettavaksi. Ja helppoa, kuin mikä! 

Psst.. Pian on tulossa tänne blogiin ohjetta partavahaan, joka onkin oiva (ja älyttömän helppo) lahjavinkki antaa kaikille parrakkaille.

torstai 10. joulukuuta 2015

Helpot fudget

Netissä on pyörinyt jo useamman vuoden fudge ohjeita, joihin tulee kondensoitua maitoa ja suklaata. Kuulostaa vähän liiankin helpolta ollakseen totta. Olihan se testattava! Ja ihan huikeitahan niistä tuli!



Helpot fudget

500 g suklaata (itse käytin 300g maito- ja 200 g valkosuklaata)
1 tlk sokeroitua kondensoitua maitoa 
(3 piparminttutikkua, tai muita mieleisiäsi mausteita)

Vuorataan 20x20cm vuoka leivinpaperilla. Palastellun valkosuklaan joukkoon lisätään n. 1 dl kondensoitua maitoa. Lisätään loput kondensoidut maidot palastellun maitosuklaan joukkoon. Sulatetaan mikrossa maitosuklaaseos n. 20 sek. pätkissä välissä sekoittaen, kunnes suklaa on täysin sulanut. Levitetään massa vuokaan ja tasoitetaan esimerkiksi nuolijalla. Sulatetaan valkosuklaaseos samalla tavalla. Valkosuklaan voi halutessaan maustaa tai vaikkapa värjätä mieluisakseen. Asetetaan jäähtymään jääkaappiin ainakin kahdeksi tunniksi. 

Fudget säilyvät jääkaapissa n. viikon verran ja pakastaminenkin onnistuu, tosin se vaatii jo itsehillintää, sillä nämä vievät kielen mennessään. 


Itse lisäsin valkosuklaan joukkoon murskattuja piparminttukeppejä. Nyt jos tekisin uudelleen, olisin säästänyt osan murskasta fudgen pintaan. Maku on mielestäni aivan ihana, pehmeä ja fudgemainen. Puhumattakaan, kuinka helppoa näitä on tehdä!



Tällaisia herkkuja jos saisin lahjaksi, olisin iloinen! Suosittelen kaikille suklaata rakastaville herkkusuille!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Paketointi-idea

Mieheni siskon syntymäpäiviä juhlittiin pari viikkoa takaperin. Me emme valitettavasti päässeet paikalle. Lahja toki hänelle hankittiin, mutta lähettäminenkin on ottanut oman aikansa. Näin pinterestissä idean paketista, jossa perhosen siivet oli leikattu ja taitettu ulkopuolelle. Halusin kokeilla jotakin saman tyylistä ja päädyin sydämiin. Tästä tuli aika ystävänpäivän näköinen paketti, mutta toivottavasti se ei lahjan saajaa häiritse.


Kuvio on siis ensin piirretty pahville. Tämän jälkeen piirretty pahvimuottia apuna käyttäen lyijykynällä lahjapaperille ja sitten leikattu. Suosittelen saksien sijasta mattopuukkoa. Olisin käyttänyt sellaista, jos meillä olisi ollut. :D Tämän jälkeen on kaksi vaihtoehtoa, joko paketoi kaksi kerrosta paperia, tai sitten teippaa jokaiseen koloon alaosan erikseen ennen paketointia. Ensimmäinen vaihtoehto on helpompi, mutta jos tykkää hifistellä voi jälkimmäiseen käyttää vaikkapa useampaa väriä (niin ja paperia säästyy).


Tästä innostuneena aion seuraavaksi kokeilla joulukuusia. Näitähän voi kehitellä lisääkin. Voisiko tähdet toimia? Kellot, enkelit, pallot, you name it..?

Mitäs tykkäätte? :)
Ps. Tuulevi, sun paketti lähtee tänään postiin! 

maanantai 7. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän kuppikakut

Pyysin perhettäni kylään katsomaan Itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa. Se on mielestäni hauskinta tehdä porukassa. Pienen kestityksen kera tietenkin!


Olen jo pitkään halunnut testata Kakkukatrin reseptiä, joka kulkee nimellä "better than sex cupcakes". Nimihän lupaa jo aika paljon, vaikka Katri jättää blogissaan tuon lopputuleman jokaisen itse pääteltäväksi. 


Kuppikakut eivät ehkä ole se kaikkein suomalaisin vaihtoehto tarjottavaksi. Sivuhuomautuksena meillä syötiin kuitenkin karjalanpaistia ja kuppikakkujen lisäksi pöydästä löytyi karjalanpiirakkaa ja joulutorttuja, joten ei tässä aivan jenkkiläisissä tunnelmissa oltu. Kuppikakkuihin löysin Tigerista lippukoristeet, joten niistä tuli välittömästi hieman suomalaisempia. Oli miten oli, hyviä ne ainakin oli. Itse kakku oli mukavan muheva ja kinuski yhtä ällöttävän ihanaa, kuin aina. Kuorrutus oli hieman tavallisesta poikkeava, mutta siitä tuli ihanan pehmeä ja kivan makuinen. Näitä suosittelen kyllä kaikille suklaan ja kinuskin ystäville! 


Mitä mieltä olet, sopivatko epäsuomalaiset cupcaket itsenäisyyspäivään? :)

torstai 3. joulukuuta 2015

Piparkakkukuorinta

Kuka on laiska kuorimaan ihoaan? Minä ainakin. Tosin en ehkä enää, kun minulla on piparkakulta tuoksuvaa kotitekoista kuorintavoidetta!


Piparkakkukuorinta

1 dl kookosöljyä
4 dl ruokokidesokeria
2 tl piparkakkumaustetta 
(Raastettua appelsiininkuorta)

Sulatetaan kookosöljy juoksevaksi (ei kuitenkaan lämmitetä öljyä). Helpoiten homma hoituu lämpimässä vesihauteessa. Lisätään loput aineet joukkoon ja sekoitetaan. Kaadetaan massa lasipurkkeihin (suosittelen lasipurkkien desinfioimista ennen niiden täyttämistä, eli käytä uunissa 100 astetta pari minuuttia). Tämä kuorinta soveltuu käsille ja jaloille.


Sitten vain nauttimaan kuorinnasta itse ja/tai antamaan lahjaksi. Mikä ihana joululahja esimerkiksi työkaverille. Mitä mieltä olet itse tehdyistä lahjoista? 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri

Meidän perheeseen kuuluu itseni lisäksi mies ja alle vuoden ikäinen taapero. Niin ja toki nurkissa satunnaisesti pyörii ne surullisen kuuluisat pari villakoiraa, mutta ne yleensä imuroidaan pois. 


Suunnittelin marraskuussa joulua ja pohdin, että tämä meidän pieni viipottaja on vielä sen verran pieni, että kivan kuvakalenterin avaus riittää. Siitä tulikin heti meidän aamurituaali. Liian helposti varsinkin näin vauvavuonna sitä on vain kiinni vauvassa ja kaikki muu ympärillä unohtuu, myös se parisuhteeseen panostaminen. Keksin sitten, että olisi hauskaa muistaa miestä tänä vuonna joulukalenterin merkeissä. 




Luonnollisestikaan en voi paljastaa, mitä olen kalenteriin laittanut, sillä epäilen vahvasti, että mieheni lukee tätä blogia. Jos sinä kuitenkin luet tätä ja ajattelet, että olispa kiva toteuttaa meilläkin, niin voin antaa vinkin, että kalenteriin kannattaa laittaa sellaisia asioita, joista arvelet saajan pitävän. Olen hankkinut sinne perus hyödyllisiä juttuja, kuten ensimmäisestä luukusta löytynyt kivan tuoksuinen suihkusaippua. Lisäksi siellä on vähemmän hyödyllisiä juttuja, on arvokkaampia ja vähemmän arvokkaita ja sellaisia priceless juttujakin ehkä. Vain mielikuvitus on rajana. Ja jos haluaa päästä halvemmalla, voi vaikka kirjoittaa runoja tai keksiä joku hauska pieni tekeminen jokaiselle päivälle. Pääasiahan on ajatus, eikö?! 😄



Nyt vain kalentereita tekemään! Vielä ehtii!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pakettikortit taikataikinasta

Yksi ihana juttu joulussa on ajatella lahjan lisäksi myös itse paketin ilmettä. Tänä vuonna päätin tehdä pakettikortit taikataikinasta. 


Muistan, että lapsuudessani joskus askarreltiin erilaisia koristeita taikataikinasta. Ja tarkoitan sitä taikinaa, joka maistui ihan suolalle ja kuivui sellaiseksi luonnonvaaleaksi. Tämä nyt tekemäni lienee rantautunut rapakon takaa ja sen ehdoton plussa on, ettei uunia tarvita ja koristeet kuivuvat oikeasti vitivalkoisiksi.


Taikataikina (soodataikina)

1 dl maissitärkkelystä
2 dl ruokasoodaa
1,25 dl vettä

Kaikki sekaisin kattilassa, miedolla lämmöllä sekoittaen, kunnes muuttuu puuromaiseksi. Siirretään kulhoon, kostea liina päälle ja jääkaappiin jäähtymään. Kun taikina on jäähtynyt, siitä leivotaan maissitärkkelystä jauhoina hyödyntäen n. 0,5-1cm paksuinen levy. Halutessaan tässä vaiheessa taikinaa voi kuvioida esim. Iittalan Kastehelmi tuikkua taikinan päällä rullaamalla. Sitten muotilla kuvioita. Mikäli haluat ripustaa koristeet tai kuten minä, solmia ne pakettiin, kannattaa hyödyntää pilliä ja rei'ittää kuviot. Annetaan kuivua yön yli ja valmista tuli.


Panostatteko te paketointiin, vai onko se ihan yhdentekevää? 

perjantai 27. marraskuuta 2015

Lahjapaketti vessapaperirullasta

Käsi ylös kuinka moni heittää vessapaperirullan aina roskiin? Bingo! Nyt olen kuitenkin nähnyt niin hauskoja ideoita, mitä kaikkea niistä saa aikaan, ettei meillä enää heitetä niitä pois.


Tämän kertainen DIY vinkki on siis pieni ja helppo vessapaperi- ja/tai talouspaperirullan tuunaus. Rullanhan voi päällystää lähes millä vain. Itse käytin toiseen vanhan kirjan sivua. Ja toiseen ihan vain lahjapaperia. Tämähän onnistuisi myös kankaasta tai vaikkapa nahasta hmm.. Paperi on vain leikattu oikean kokoiseksi ja teipattu kiinni. Taitettu "lyttyyn" niin, että saumakohta jää pohjaan. Sivut taitellaan sisään ja päälle narut, nauhat, mitä nyt kukakin haluaa käyttää.



Mitä mieltä olette mun tämän kertaisesta niksipirkasta? Ällöttäisikö sinua saada lahja tällaisessa paketissa, vai olisiko se vain kiva kierrätysidea? ☺️

torstai 26. marraskuuta 2015

Timanttiorigamit

Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että hurahdan joskus origameihin, olisin nauranut räkäisesti. Mulla on maailman lyhyin keskittymiskyky asioihin, jotka ei kiinnosta mua. Ja toki myös päinvastoin kovinkin sinnikkäästi jaksan sellaisia asioita, mitkä kiinnostaa.


Näihin timantin mallisiin origameihin olen törmännyt Pinterestissä, Facebookissa ja Instagramissa. Ajattelin, että ihan nättejä, kunnes näin Instagramissa @stuffbylina tekemän turkoosin origamin puuhelmillä. Se oli niin kaunis, että päätin itsekin kokeilla. 


Origameissa hauskinta on se, että ensimmäisen kun jaksaa tehdä ja keskittyä, niin seuraavat tulevatkin jo itsestään. Timanttiorigamin ohjeen havainnollistavine kuvineen löydät osoitteesta: http://kotiaurorassa.blogspot.fi/2014/11/diy-origami-timantti-ohje.html?m=1



Pääsi kyllä muutamia ärräpäitä liimaillessa ja teippaillessa näitä. Ja sen on ehkä vähän näköisiäkin. No, harjoitus tekee mestarin, eikö?! 



Olen tosi pahoillani tästä kuvanlaadusta. Mulla on pieniä teknisiä ongelmia. Tarkoitus on panostaa jatkossa enemmänkin kuvanlaatuun. ☺️